Kulttuurieroja
Vaikka Ruotsi on kovin lähellä Suomea, on tämän maan kulttuuri monin tavoin kovin erilainen. Tämä näyttäytyy erityisesti töissä. Siinä, missä Suomessa on tottunut opettajan työssä siihen, että lukvuoden suunnitteluun riittää päivä (mahtavan hallituksen ja vielä mahtavamman kikyn myötä kai useissa kouluissa tänä vuonna kaksi päivää), täällä suunnitteluaikaa oli varattu kokonainen viikko. Oli uusien opettajien perehdytyspäivää, oli koulutusta ja luentoa ynnä muuta. Itselleni tuo kaikki suunnitteluaika oli hiukan turhaa, sillä olin pihalla kuin lumiukko kutakuinkin kaikesta. Ehkä tuo suunnittelu on jollain lailla perusteltua, mutta kyllä tuntuu, että voisi ne asiat helpomminkin hoitaa. Kaiken järjestäminen täällä tuntuu vaativan hirveää määrää keskustelua. Ihan kaikesta pitää keskustella, eikä asiaan voi mennä suoraan. Yksi islantilainen juuri nauroi, että ruotsalaisethan keskustelevat ihan kaikesta, jopa vessaan menosta. Kutakuinkin näin.
Alkuun minulla ei ollut tietokonetta, ja sitten, kun sellaisen sain, sain vain väliaikaisen käyttäjätunnuksen, koska minulla ei ollut ruotsalaista henkilötunnusta. Sittenkin, kun sellaisen sain, tietokoneen kanssa on ollut yhtä sun toista säätöä. Vieläkään en pääse kirjautumaan muuta kuin tietokoneelle ja sähköpostiin, jonka sain monen viestittelyn ja puhelun jälkeen vihdoin omalle nimelleni – jostain syystä halusivat kovasti kirjoittaa nimeni yhdellä e:llä. Meillä on digitaaliset oppimateriaalit käytössä, ei siis kirjoja ollenkaan, mutta oppilailla ei vielä ole tietokoneita. Minulla ei myöskään ole varsinaista käyttäjätunnusta noihin oppimateriaaleihin, loin kuukauden mittaisen kokeilutunnuksen, pääsen sillä onneksi alkuun. Täkäläiseen Wilman kaltaiseen ohjelmaan en pääse kirjautumaan. Tässä on vielä selvitettävää maanantaille. Mutta odotan silti innolla jo, että pääsee oikeasti töihin. Olen tähän asti melko pitkälti vain lorvinut töissä, yrittänyt perehtyä opetussuunnitelmiin ja oppimateriaaleihin, mutta sekin alkaa vähän uuvuttaa. Mielestäni mihinkään oppimateriaaliin ei kunnolla pääse sisään ennen kuin sitä testaa ihan käytännössä.
Olen kyllä kaivannut Wilmaa. Täällä on käytössä ohjelma nimeltä Skola24, jossa siis pääsee merkkaamaan oppilaiden poissaoloja yms, mutta oppilaat tai huoltajat eivät pääse tuohon ohjelmaan, eli oppilaat tai huoltajat eivät näe poissaoloja tai myöhästymisiä, elleivät sitten itse pidä niistä kirjaa. Wilmassa on myös mahtavaa oppilaiden kuvat: tämä nopeuttaa kovasti nimien oppimista. En ymmärrä, miten noin fantastista keksintöä kuin Wilma ei ole myyty muualle?! Täällä tuntuu muutenkin kaikki hoituvan aika pitkälti kynän ja paperin varassa. Vaikka olen ehdoton kynän ja paperin kannattaja, on joissain asioissa silti tietotekniikka hyödyksi. Kun uusia oppilaita ryhmiteltiin, näin yhdellä koulun henkilökunnan jäsenellä tietokoneen. Muuten jokaisesta oppilaasta oli oma kulmalukkokansio, jossa hänen tietonsa olivat. Siis vuonna 2017. Tuntuu jotenkin hassulta ja kankealta.
Tässäpä tätä työelämää täältä, näin lauantaiaamupäivän ratoksi kirjoitettuna. Taidan tästä seuraavaksi lähteä taas huonekaluja maalaamaan.
Alkuun minulla ei ollut tietokonetta, ja sitten, kun sellaisen sain, sain vain väliaikaisen käyttäjätunnuksen, koska minulla ei ollut ruotsalaista henkilötunnusta. Sittenkin, kun sellaisen sain, tietokoneen kanssa on ollut yhtä sun toista säätöä. Vieläkään en pääse kirjautumaan muuta kuin tietokoneelle ja sähköpostiin, jonka sain monen viestittelyn ja puhelun jälkeen vihdoin omalle nimelleni – jostain syystä halusivat kovasti kirjoittaa nimeni yhdellä e:llä. Meillä on digitaaliset oppimateriaalit käytössä, ei siis kirjoja ollenkaan, mutta oppilailla ei vielä ole tietokoneita. Minulla ei myöskään ole varsinaista käyttäjätunnusta noihin oppimateriaaleihin, loin kuukauden mittaisen kokeilutunnuksen, pääsen sillä onneksi alkuun. Täkäläiseen Wilman kaltaiseen ohjelmaan en pääse kirjautumaan. Tässä on vielä selvitettävää maanantaille. Mutta odotan silti innolla jo, että pääsee oikeasti töihin. Olen tähän asti melko pitkälti vain lorvinut töissä, yrittänyt perehtyä opetussuunnitelmiin ja oppimateriaaleihin, mutta sekin alkaa vähän uuvuttaa. Mielestäni mihinkään oppimateriaaliin ei kunnolla pääse sisään ennen kuin sitä testaa ihan käytännössä.
Olen kyllä kaivannut Wilmaa. Täällä on käytössä ohjelma nimeltä Skola24, jossa siis pääsee merkkaamaan oppilaiden poissaoloja yms, mutta oppilaat tai huoltajat eivät pääse tuohon ohjelmaan, eli oppilaat tai huoltajat eivät näe poissaoloja tai myöhästymisiä, elleivät sitten itse pidä niistä kirjaa. Wilmassa on myös mahtavaa oppilaiden kuvat: tämä nopeuttaa kovasti nimien oppimista. En ymmärrä, miten noin fantastista keksintöä kuin Wilma ei ole myyty muualle?! Täällä tuntuu muutenkin kaikki hoituvan aika pitkälti kynän ja paperin varassa. Vaikka olen ehdoton kynän ja paperin kannattaja, on joissain asioissa silti tietotekniikka hyödyksi. Kun uusia oppilaita ryhmiteltiin, näin yhdellä koulun henkilökunnan jäsenellä tietokoneen. Muuten jokaisesta oppilaasta oli oma kulmalukkokansio, jossa hänen tietonsa olivat. Siis vuonna 2017. Tuntuu jotenkin hassulta ja kankealta.
Tässäpä tätä työelämää täältä, näin lauantaiaamupäivän ratoksi kirjoitettuna. Taidan tästä seuraavaksi lähteä taas huonekaluja maalaamaan.
 |
| Yksi Ruotsin kauneimmista puistoista: Brunnsparken Ronnebyssä |
 |
| Brunnsparken |
 |
| Cornelis, joka puri minua ihan varoittamatta yksi aamu. Se alkaa kuulemma olla vähän vanhuudenhöperö ja siksi on alkanut joskus purra, vaikka muuten on kiltti. 16 vuotta on toki ihan kunnioitettava ikä kissalle. |
 |
| Röabysjön |
Kommentit
Lähetä kommentti