Tältäkö se tuntuu kun löytää oikean

Moni asia mättää täällä. Ruotsissa ei todellakaan ole kaikki paremmin. Koulun aloitus on sujunut melko sekavissa merkeissä, ja istuttuani 2,5 päivää töissä tekemättä juuri mitään (no perehdyin oppimateriaaleihin ja luin ruotsalaista opetussuunnitelmaa) tänään tuli härdelliä, kun pari päivää poissa ollut esimieheni tuli taas töihin. Olen yrittänyt saada virallista käyttäjätunnusta työkoneelle, oikealla nimellä olevaa ja toimivaa sähköpostiosoitetta, mutta homma ei vaan nyt jostain syystä toimi. Tänään kaiken huipuksi minulle oli lähetetty työpaikaltani (luultavasti kunnasta, ei koulusta) kirjeenä työsopimukseni, jonka allekirjoitin viikko sitten, Suomen osoitteeseeni! Josta se oli sitten tietysti lähetetty eteenpäin tänne Ruotsiin. Ystäväni tytär tähän nauroikin, että ei ihme, että Ruotsi tuntuu olevan konkurssissa. Pankkitilin avaaminenkaan ei onnistunut ihan noin vaan, vaan minulle sanottiin, että siinä kestää kaksi viikkoa. Tänään sitten menin kyselemään, että auttaako, että nyt minulla on ruotsalainen henkilötunnus. Tokihan olisin voinut alkaa pankin asiakkaaksi netissä, sanoi pankkivirkailija. Jaha, no, kumma kun ei kukaan kahdella aiemmalla kerralla tätä kertonut. No, paperini löytyivät kuin löytyivätkin pankista ja sain tilin avattua. Hankin myös kirjastokortin, se onkin ainoa asia, joka sujui ongelmitta. Paikallisessa kirjastossa oli myös mukavasti suomenkielisiä kirjoja! Mutta siis, kaikesta säätämisestä huolimatta, täällä on jotenkin kummallisen hyvä olla. Olisiko ihan hullua sanoa, että Ruotsi tekee minut onnelliseksi? Ainakin juuri nyt tässä hetkessä tuntuu siltä. Ja nämä ihmiset!

Asun siis ystäväni luona. Tutustuin häneen Islannissa töissä ollessani. Olemme 3,5 vuoden tuntemisen aikana kirjoitelleet jonkin verran Facebookissa. Hänhän houkutteli minua jo vuosi sitten tulemaan tänne töihin, Ruotsissa kun on kova pula pätevistä opettajista. No ei kiinnostanut lähteä, en voinut kuvitellakaan, että lähtisin. Viime talvena, kun aloin miettiä tulevaisuuttani ja tulevia töitäni, kysäisin viestitse, millaista opettajan työ on Ruotsissa. Ystäväni innostui ja neuvoi minua kirjoittamaan sähköpostia tänne kuntaan, jossa hänkin on töissä. Näin tein. Ja monen, monen mutkan kautta olen nyt täällä. Olemme tavanneet ennen tänne muuttoani kolme kertaa: ensimmäisen kerran Islannissa, toisen kerran kun olimme viime talvena hänen järjestämällään ratsastusmatkalla Pohjois-Islannissa ja kolmannen kerran viime keväänä kun olin täällä työhaastattelussa. Ja tottakai on ihan selvää, että saan asua täällä! Ystäväni tytär, joka asui välillä kotona, muutti perjantaina pois, ja sain hänen huoneensa, isomman ja kivemman ja kauniimman huoneen. Eilen levittelin sitten tavaroitani pitkin taloa, ja kysyin, että toivottavasti ei haittaa. Ystäväni sanoi, ettei tietenkään haittaa, täytyyhän minulla olla kodikas olo täällä. Hän on myös hankkimassa minun huoneeseeni lipastoa ja kirjahyllyä. Joskus ihmisten kultaisuus vain menee yli hilseen, ei pysty käsittämään, että tällaisia ihmisiä on olemassa. Hänen tyttärestään, joka on suurinpiirtein saman ikäinen kuin minä, on myös tullut minulle todella tärkeä. Omassa perheessäni ei ole ollut mitään vikaa, minulla on ollut hyvä lapsuus ja koen, että minua on rakastettu. Mutta silti se, mitä olen nähnyt aiemmin Färsaarilla ja nyt täällä Ruotsissa ystäväni perheessä, tuntuu hyvin poikkeukselliselta. Äidit ja tyttäret lopettavat puhelun sanomalla "puss", halaavat ja rutistavat toisiaan ja joku tyttäristä on jättänyt äidilleen jääkaapin oveen lapun "Världens bästa mamma, älskar dig". Aivan mielettömän herttaista, ja ihanaa, että pääsee tässä vaiheessa elämää jotenkin osaksi tällaista. Ystäväni äiti oli myös muutaman päivän kylässä, herttainen hänkin. Ihan kuin olisi melkein osa tätä perhettä. Ei ihan mutta siis melkein.

Olen myös hämmentynyt, etten ole ahdistunut siitä, että ympärillä on koko ajan ihmisiä, enkä ole liiemmälti kaivannut omaa tilaa. Siis minä, joka olen vannonut, etten enää koskaan asu kenenkään kanssa! Arvelin etukäteen, että vetäytyisin illoiksi omaan huoneeseeni, kun en jaksa olla sosiaalinen. Näin en kuitenkaan ole oikeastaan ollut. Toki nyt esimerkiksi nautin siitä, ettei kukaan muu ole kotona, ja voin olla ihan hiljaa vain.

Sunnuntaina olimme ulkotöissä, mutta sitten tuli ukkonen.

Fika töissä

Ronnebyn keskustan kävelykatu

Telkkarista tuli ratsastusta ihan tosi paljon nyt, kun oli EM-kisat ja vielä Ruotsissa.
Ruotsi sai myös mitaleja: Peder Fredricson sai EM-kultaa esteratsastuksessa hevosellaan All In,
Ruotsin estejoukkue sai hopeaa ja koulujoukkue pronssia.

Olen nyt kolme kertaa ratsastanut tällä kivalla lämminveritammalla, mutta en
usko, että viitsin enää ratsastaa sillä. Se on jo iäkäs, muistaakseni 15, ja sillä on ratsastettu 3 vuotta,
eikä omistaja tunnu olevan kauhean kiinnostunut esim. ottamaan ratsastustunteja, että oppisivat molemmat jotain.
Omistaja pitää kyllä hevostaan tosi hyvin, rakastaa sitä kovasti ja hevonen varmasti myös omistajaansa,
ja jos haluaa ratsastaa ravuriravia metsässä, niin mikäs siinä, mutta minä en taida haluta.

Sanakirjavarasto töissä <3

Ronnebyn vaakunta ja jonkun oudon hiipparin varjo