Langt burt frá øðrum londum

marraskuuta 18, 2017

Langt burt frá øðrum londum

Kävimme pari viikkoa sitten Sonjan kanssa pyörähtänässä Färsaarilla. Hänelle kerta oli ensimmäinen, minulle kerta oli jo seitsemäs. Edellisestä kerrasta oli vain vierähtänyt lähes 2,5 vuotta, joten kyllä oli ihanaa päästä taas rakkaita saaria ja niiden rakkaita ihmisiä tapaamaan. On ihanaa, kun voi tuntea olevansa kotona tuolla. Sigvørin äidin talossa lähes kaikki on ennallaan, kaikki tuoksuukin samalta. Muutaman huonekalun paikkaa oli vaihdettu. Sigvør on sanonut, että olen aina tervetullut.

Saavuimme torstaina iltapäivästä, vähän ennen pimeän tuloa. Olimme vuokranneet auton, jolla pääsimme näppärästi liikkumaan paikasta toiseen. Aiemmin olen luottanut julkiseen liikenteeseen, joka Färsaarilla toimii itse asiassa aika hyvin, bussilippujen hinnat on kohtuullisia, bussilla pääsee moneen paikkaan, ja Tórshavnin kaupungin bussit ovat ilmaisia. Olen joskus kierrellyt Tórshavnia bussissa istuen, erittäin kätevää.

Torstaina kävimme Fuglafjørðurissa syömässä, kun Sigvør ei ollut kotona, enkä tiennyt, missä hän seikkailee. Muistin yhtäkkiä että olimme käyneet samassa ravintolassa joskus Sigvørin ja hänen äitinsä kanssa. Herttainen setä joka ravintolaa pitää. Halusi jutella kovasti yhteisistä tutuistamme, erityisesti Eivøristä.

Perjantaina ajelimme Gjógviin. Olen käynyt siellä kerran ihan ensimmäisellä Färsaarten-matkalla Sædisin ja hänen äitinsä kanssa, ja paikka teki minuun kovin suuren vaikutuksen. Sinne ei pääse bussilla lähellekään, joten päätin, että sinne pitää päästä, kun nyt kerrankin on auto. Iltapäiväksi ajelimme vielä Tórshavniin. Sonja oli ehkä hiukan pettynyt, kun emme löytäneet lounasaikaan färsaarelaista ruokaa tarjoavaa ravintolaa, vaan söimme Hvonnissa, jossa olen syönyt useamman kerran ennenkin. Mutta marraskuinen Tórshavn, ei siellä ole ketään. Koks olisi hieno ravintola, mutta minulla ei ole varaa edes haaveilla siellä syömisestä.

Lauantaina oli sitten vierailumme ajankohdan pääsyy, no, syysloman lisäksi: olen pitkään halunnut käydä Hoyma-konserteissa. Tapahtuma on paisunut paisumistaan, nykyisellään se taitaa olla jo aika lailla festivaali. Aamu alkoi Gøtan koulussa, jossa Eysturkommuna (kunta) tarjosi kaikille asukkaille sekä festivaalivieraille aamupalaa. Paljuja oli myös pystytetty koulun pihalle, mutta ei oikein huvittanut mennä lillumaan. Siellä olikin vain lapsia kylpemässä. (Ja sen jälkeen koulun jalkapallokentällä uikkareissa juoksentelemassa, hullut färsaarelaislapset.) Päivällä ehdimme käydä Klaksvíkissa, joka on Färsaarten toiseksi isoin kaupunki. Illalla sitten sai ostaa vallan kohtuulliseen hintaan illallista Gøtan koululta. Kävimme siellä syömässä. Koululla oli myös myyjäiset, jossa mm. Sædis myi tekemäänsä lasitaidetta. Olin ostamassa korvakoruja, mutta kultainen Sædis antoi ne minulle. (Sædis on siis se, johon muutama vuosi sitten tutustuin facebookissa, ja joka alunperin kutsui minut Färsaarille. Tärkeä ihminen.) Siitä siirryimme Norðragøtaan ekoihin konsertteihin. Hoyma, eli siis Gøtan murteella "kotona", on kymmenen konserttia, jotka järjestetään ihmisten olohuoneissa Norðra- ja Syðrugøtassa. Kylien välillä olisi likkunut jokin bussi, mutta ei me sellaista nähty, eikä marraskuisessa myrskyisessä illassa huvittanut jäädä seisoskelemaan, joten käveltiin sitten takaisin Syðrugøtaan. Ei ollenkaan mahdoton matka, mutta ei ehkä optimaalisin sää kävelylenkille.

Sunnuntaina sitten oli aamulento, joten jouduimme jättämään jatkot väliin ja menemään nukkumaan. Yöllä oli satanut lunta, onneksi Sonja on ajanut paljon Islannissa ja on tosi hyvä kuski. Itsellä olisi ehkä mennyt pupu pöksyyn, vuoristoisilla teillä, kitkarenkailla. Pääsimme kuin pääsimmekin lentokentälle ajoissa, niin ajoissa, ettei siellä edes ollut vielä mikään auki.