We don't need no education

Takana on nyt kolmisen viikkoa töitä ihan tavallisella ruotsalaisella yläasteella. Koulu on hiukan pienempi kuin missä olen Suomessa ollut töissä.

Lukuvuosi alkoi uusien opettajien perehdytyspäivällä. Meitä uusia oli melko monta! Rehtori oli vastassa ja esitteli koulua ensin juhlasalissa ja sitten kierrätti koulurakennuksessa ja vastaili kysymyksiin. Minä olen melko huono esittämään kysymyksiä, ja näissä tilanteissa varsinkin täällä Ruotsissa mietin, pitäisikö kysellä enemmän - täällä kun arvostetaan kysymysten esittämistä ja sellaista aktiivisuutta. No, on vaikea olla jotain muuta kuin oma itsensä.

Toisena päivänä tulivat muutkin kollegat. Ensimmäiset päivät oli tiukkaa ohjelmaa, kokousta kokouksen perään. Oppilastiedot täällä kerrotaan enimmäkseen suullisesti, joten tietoa oppilaiden mahdollisista hankaluuksista tuli vain suullisesti, ensimmäisinä päivinä, ennen kuin on  edes oppilaslistoja saatu nenän eteen. Hankalaa.

Ensimmäisen viikon ihmetys oli, kun jo keväällä ilmoitetut kunnan uuden oppimisalustan V-klassin koulutukset kahdelta päivältä oli peruttu. Saimme luennon tuosta ohjelmasta jo keväällä, muttemme päässeet sitä testaamaan. Ohjelma piti ottaa käytöön syyslukukauden alussa, mutta nyt sen käyttöönotto viivästyy. Poissaolojen seurantaan otettiin kaikissa kunnan kouluissa nyt viime vuodelta lukiosta tuttu Skola24, joka on Wilmaan tottuneelle naurettava ohjelma. Hauskaa on myös, että tuohon V-klassiin voi myös yhdistää poissaolojen seurannan, mutta sitä toimintoa ei kunnassamme ole otettu käyttöön, vaan on päätetty käyttää kahta rinnakkaista järjestelmää. Tai no oikeastaan vain yhtä järjestelmää, koska V-klass ei ole käytössä vielä. Täälläkin puhutaan digiloikasta, tai siis digitalisering, mutta tällaiset perusjutut laahaavat noin sata vuotta Suomea jäljessä.

Toisen viikon tiistaina tulivat oppilaat, ja ihmeellistä oli, että opetus alkoi jo klo 12:n jälkeen. Mukavaa, varsinkin verrattuna viime vuoteen, jolloin luppoaikaa oli viikkotolkulla ennen oppilaiden tuloa. Seiskojen luokanvalvojana olisi toki ehkä arvostanut hieman pidempääkin aikaa pelkkään tutustumiseen ja asioiden läpikäyntiin. Luokanvalvojuus täällä jaetaan, mikä on ihan mukava juttu. Oma luokanvalvojaparini on itseäni kymmenen vuotta nuorempi, mutta varsin fiksu ja pätevä. Tai no, ei muodollisesti pätevä, kuten ei moni muukaan, sillä meidän koulussamme vain 40% opettajista on muodollisesti päteviä. Oma luokanvalvojaparini on kyllä opiskellut, mutta opinnot ovat jääneet kesken, kun on tullut töihin.

Jo toisella kouluviikolla oli seiskojen ryhmäytymisretki läheiseen leirikeskukseen. Mitään valmista ohjelmaa siellä ei ollut, joten me opettajat suunnittelimme kaiken. Onneksi mentoriparini on aikamoinen leikkitäti, hänellä oli kaikenlaisia leikkejä ja pelejä, jotka suunnittelimme ennen retkeä. Elämäni ensimmäinen yön yli retki oppilaiden kanssa. Kaikki meni onneksi hyvin, ja oppilaat olivat kivoja ja kilttejä (mitä nyt eivät halunneet nukkua, ja jokunen poika olisi halunnut nukkua tyttöjen huoneessa) ja minustakin retki oli jopa ihan mukava. Mutta vei aika hyvin mehut koko viikoksi, retki kun osui vielä tiistaista keskiviikkoon. No, tämän jälkeen itse perustyö tuntuu melko helpolta! Ei tarvitse olla teineistä vastuussa yön yli.

Ruotsalainen koulujärjestelmä alkaa kaikessa järkyttävyydessään avautua minullekin. Opettajapula, epäpätevä opetushenkilökunta, puutteelliset tai olemattomat oppimateriaalit ja alhainen vaatimustaso ovat vasta nyt alkaneet selvitä minulle. Siinä, missä kaikille oppilaille lainataan koulun puolesta tietokoneet (tämän lukuvuoden uutuus), esimerkiksi yhdeksännen luokan englantiin ei ilmeisesti ole olemassakaan järkevää oppikirjaa. Yhdeksäsluokkalaiset väittivät, etteivät ole vielä koskaan saaneet läksyä englannista (normaalisti nauraisin tällaiselle väitteelle, mutta ruotsalaisen koulujärjestelmän tuntien ja kollegoilta kyseltyäni totesin, että tämä saattaa pitää paikkansa). Yksi yhdeksäsluokkalainen sanoi, ettei osaa lukea, koska hänellä on lukihäiriö. Hän on tehnyt omia tehtäviään, jotka olivat tasoltaan jotain ala-asteen tehtäviä. Vastaani on tullut ensimmäistä kertaa kymmenvuotisen opettajanurani aikana yläkouluikäisiä, jotka eivät oikeasti osaa lukea tai kirjoittaa. Lukivaikeuksisilla täällä on oma iPad, joilla voivat sitten käyttää erilaisia palveluja netissä, joissa voivat kuunnella kirjat lukemisen sijaan. Hyvähän se on olla apuvälineitä, ei siinä mitään, mutta siis yläkoululainen, joka ei osaa lukea tai kirjoittaa!

Kaikesta tästä huolimatta ensimmäiset viikot ovat sujuneet todella hyvin. Kollegat ovat todella kivoja ja auttavaisia, oppilaat ovat olleet tähän asti enimmäkseen mukavia, ja työ on ihan kivaa. Meillä on myös todella hyvä rehtori, joka on itse ollut samassa koulussa opettajana. Hyvin harvinaista.

All in all you're just another brick in the wall

Ronneby

Luokkaretkellä

Antiikkia, atniikkia

Sonja pakkasi heppalakanat mukaan <3

Maanantai-illan yllätysravut 

KULTTUURIEROJA, jotka saa raivon valtaan:
toin töihin oman Haisuli-mukin. Tottakai olen jo useampaan
otteeseen havainnut, että joku käyttää sitä. Viimeksi tänään,
kun oli onsdagsfika, jouduin ottamaan jonkun muun mukin, koska
oma mukini oli lähtenyt jonkun matkaan oltuaan tunnin verran keittiössä
kuivaustelineessä. Ei näin, Ruotsi, ei näin!